Pelinhoitajan rooli

Pelinhoitajan rooliPelinhoitajan rooli

Nettikasinoillakin on yhä useammin videotekniikalla toteutettavia pelejä, joissa on jakajana tai pelinhoitajana (tunnetaan myös nimellä croupier) ihan ihka elävä ihminen. Siksi on ehkä tarpeen puhua hieman pelinhoitajan roolista ja perspektiivistä. Pelinhoitajana toimiminen on sitä paitsi monelle realistisempi tapa ansaita elanto kasinopeleistä kuin vaikkapa ammattilaispelaajan ura.

Miten pelinhoitajaksi tullaan?

Pystymetsästä repäistyä jörrikkää ei voi tietysti tuosta vain heittää pelipöydän taakse kortteja jakamaan ja rahaa käsittelemään. Eri maissa on toki vähän erilaiset käytännöt, mutta tavallisesti pelinhoitajan ammattiinkin on jonkinlainen koulutusjakso. Yleensä aloittelevat pelinhoitajat laitetaan alussa vastaamaan jostakin yksinkertaisemmasta ja säännöiltään helpommin sisäistettävästä pelistä, kuten blackjackista tai ruletista.Tätä tietysti edeltää sääntöjen ja pelien taustojen perinpohjainen opettelu. Läheskään kaikki pelinhoitajan koulutuksen aloittavat eivät sitä loppuun suorita, sillä pelinhoitajan ammatti on hyvin hektinen ja stressaava. Se kysyy nopeaa päättelykykyä, esiintymistaitoa, sosiaalisuutta ja vikkelää motoriikkaa. Lisäksi kaikki tehdään ympäristössä, jossa on paljon hälinää ja ihmisiä eri kulttuureista – kielitaito on siis välttämätöntä, ainakin englannin tulee pelinhoitajalla olla todella sujuvaa. Usein on kyse myös yötöistä, mistään ”kasista neljään” -työstä ei ole todellakaan kyse. Netticasinoilla pelit pyörivät aamuun asti - lue netin kasinosivustojen käytännöistä lisää https://www.lomakouhero.fi/ sivustolta.

Vastapainona hektisyydelle ja paineille työ tarjoaa vapaata usein silloin kun muut ovat töissä, mielenkiintoisia ihmisiä ja usein myös mukavat työkaverit. Hieman kulttuurista riippuen luvassa saattaa olla myös muhkeita tippejä – jotkut kasinopelaajat saattavat olla liikkeellä todella anteliaina. Toisaalta, esimerkiksi Australiassa kasinot kieltävät pelinhoitajien tippaamisen. Tämän katsotaan nimittäin voivan johtaa tarpeettoman ystävälliseen suhteeseen pelinhoitajan ja pelaajan välillä – potentiaalinen tappion lähde kasinolle.

Mistä töitä?

Suomessa tietysti on vain yksi kunnollinen kasino, nimittäin RAY:n omistuksessa oleva Casino Helsinki. Sinne on myös luonnollisesti mahdollista työllistyä pelinhoitajaksi. Heidän pelinhoitajakurssinsa kestävät 3 – 4 viikkoa, ja ovat erittäin laadukkaita. Kannattaa tsekata kasinon kotisivut, mikäli pelinhoitajan ammatti kiinnostaa. Muitakin työnimikkeitä kasinoilla tietysti on.

Myös monilta valtamerten ja pienempienkin merten risteilijöiltä voi löytyä kielitaitoiselle ja asiakaspalvelun hallitsevalle henkilölle pelinhoitajan töitä, sillä tavallisimmat kasinopelit kuuluvat oleellisena osana näiden ristelijöiden valikoimaan. Kaikki laivayhtiöt eivät tarjoa mitään kummempaa koulutusta työhön, joten sinulla voisi olla hyvä olla alustavaa kokemusta ennen merellisiin jakoihin lähtemistä. Laivayhtiöistä ja varustamoilta kannattaa kuitenkin kysellä näiden tarjoamista työmahdollisuuksista.

Toki voi myös lähteä kokeilemaan onneaan työnhaussa perinteisiltä kasinoilta ulkomailla. Yleensä kielitaitovaatimukset ovat kuitenkin kohdemaan kielen hyvä hallinta (tästäkin voi olla poikkeuksia) sekä erittäin hyvä englanti.

Mitä muuta alalle haluavan pitäisi huomioida?

Rikkaaksi ei croupierina toimimalla pääse, se on selvä. Ja kuten todettua, eivät työajat sovi ihan jokaiselle. Kasinoasiakkaista pääosa on mukavaa porukkaa, mutta joillakin on tietysti nautittuna muutakin kuin sitä kuuluisaa kansalaisluottamusta. Tällöin voi joutua kuulemaan kaikenlaista palautetta, joka ei ole luonteeltaan välttämättä kauhean rakentavaa. Kun hankalan pelaajan pelit eivät kulje, on tämä heidän mielessään joskus jakajan syy. Usein joutuu myös kuulemaan seksuaalissävytteistä kommenttia vastakkaiselta sukupuolelta, joka on sukupuoliviettiensä vallassa löytänyt hyvinpukeutuneesta pelinhoitajasta mielenkiintonsa kohteen. Nämä jutut kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa ja keskittyä työhönsä. Kasinoilla on myös ammattitaitoista turvallisuushenkilökuntaa, joka kyllä hoitaa työrauhan pelinhoitajille, jos asiakkaat alkavat käyttäytyä turhan villisti. Pelinhoitajana voit saada ainutlaatuisen katsauksen pelien maailmaan. Jos joskus olet haaveilemassa vaikkapa ammattipelaajan urasta, on pelinhoitajan taustasta ehdottomasti hyötyä. Opit asioita peleistä, joita et parhaistakaan opaskirjoista voi lukemalla oppia.

Kasinon ammattilaiset ovat erityisasemassa; uhkapelien maailma on jotain mitä ei näe missään muualla. Täällä kerromme, mitä ammattilaisen silmin voi nähdä: